Mä muistan miten helppoa oli pienenä ajatella jotain. Pystyin kuvittelemaam imurille siivet, vahaliiduista salapukuisia pikkuihmisiä ja nukkekodin nuket liikkuivat salaa öisin...
Miks se ei onnistu enää? Keskittyminen on hankalaa, enkä osaa erottaa kuvitelmiani todesta. Ne ovat paljon lievempiä, mutta roikkuvat senkim edestä kiinni todellisuudessa. Minua pelottaa, joki avaa oveni ja kävelee luokseni, mutta ovi ei aukea eikä ketään näy. Ahdistun, pelottaa.
Silti on mennyt paremmin. En ole viiltänyt kuin yhdesti (ja vain yhden viillon) siitä kun viimeksi kerroin tehneeni niin. Minut laitettiin lupaamaan etten tee niin.
Olen tunteissa sekaisin... Voi luoja, miksi on mahdollista pitää useammasta yhtä aikaa? Ja miksi siitä on niin helvetin vaikea pitää päätään kiinni? Tyhmä minä.
Eilen oli kuitenkin suhteellisen hyvä päivä. Oltiin porukalla ulkona kavereiden kanssa. Vaikka selvinä oltiinkin, meno oli aikas häröä. Mahtava paikka yllytyshullulle, huhhuh.
Illalla juttelin skypessä yöhön asti kivan tyypin kanssa c: Vaikka laatu ei kauhean hyvä ollutkaan, oli yksinkertaisesti ihana puhua kyseiselle henkilölle :) leijun.
Ihmiset pitää mut pinnalla. Ne myös osaa upottaa, mutta ainakin joskus ilmeisesti kaverit on lääke kaikkeen. Tästä päivästä en tiiä kuitenkaan. Väsyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti