Rikkinäistä maailmaa
maanantai 22. kesäkuuta 2015
Päivitystä vaihteeksi
On ollut aika kiireistä viimeaikoina. Oon saanut uusia kavereita, ja enää ei tarvitse olla niin paljoa yksin. Paniikkikohtauksia ei ole ollut suunnilleen kuukauteen.
Lipsuin viiltelyssä pari viikkoa sitten. En tiedä mitä se oli, ahdisti ihan kamalasti. Purin sheiverin ja viiltelin käteen ja toiseen jalkaan. Jäljet on taas arpeutuneet, että ei se niin haittaa. Silti vähän tyhmä olo edelleen. Olin ollut jo suhteellisen kauan viiltelemättä ja sitten jostain pusikosta pomppaa riippuvuus ja... niin. Mutta jatkan lopettamista.
Tällä hetkellä on nälkä. Koko päivän aikana oon syönyt vain pari pikku karjalanpiirakkaa ja perunan, ja juonut energiajuomaa. (Ja vähän karkkia koska loma) Mutta silti ihan kamala olo. Jos sitä raahautuis syömään jotain.
Oon vähän miettinyt tän blogin poistamista. Nykyään tunnen elämää enkä kuolemaa elämässä, ja on jollain tapaa masentavaa miettiä vanhaa itseään. Mutta ehkä mä en poista, ainakaan vielä.
Kaiken kaikkiaan on parempi olo. Ainakin toistaiseksi.
sunnuntai 10. toukokuuta 2015
Päivitystä
No, tällä välillä on taas tapahtunut kaikkea. Oikeastaan.. käännettä parempaan päin.
Päätin lopettaa viiltelyn, heitin terät roskiin. En mä oikeasti ole varmaan ikinä halunnut hajottaa itseäni enempää. Siinä oli tarpeeksi että on sisältä niin rikki että on valmis tuhoamaan itseään vielä ulkopuoleltakin, mutta ehkä se helpottaa nyt. Äiti tietää mun viiltelystä, mutta se ei oo mulle vihainen vaikken olekaan puhunut lopettamisesta mitään. En halua ratketa taas aukomaan ihoa ihan päättömästi, olen saanut jo ihan tarpeeksi pysyviä arpia aikaan. Jos kuitenkin sattuisi jotain, esimerkiksi isoja riitoja kaverien kanssa tai jotain muuta, menettäisin ystäviä, perheenjäsenen jne., en tiedä voisinko pysyä erossa teristä. Toivon parasta ja pelkään pahinta-
Tilanteeseeni on vaikuttanut positiivisesti se, että olen löytänyt uusia kavereita ja kiinnostuksen kohteita, sellaisia vapaaehtoisia jotka piristävät ja parantavat oloa. Tavallaan kuitenkin pelkään että patoan ihan huomaamattani kaikkea sisälleni ja hajoan siihen taas myöhemmin, apua... Mutta ainakin nyt on hyvä olo.
Takaraivoon sattuu. Löin sen perjantaina metalliputkeen leikkipuistossa, kolautin ihan voimalla. Siinä on edelleen pieni kuhmu, mutta ärsyttävintä on se, että siihen koskeminen sattuu. Nyt saatana.
Takkini tuoksuu ihan bensalta. Kotoisa tuoksu, hih.
Syömisten kanssa on niin ja näin. Perus arkipäivänä saatan syödä aamupalan ja jtn koulussa, sitten seuraavaksi illalla teetä... Jos päivällä vain on ajamassa/kyydissä, ei tule syötyä mitään- ehkä karkkia tai energiajuomaa jos jollain on rahaa.
Koulupaineet alkaa helpottaa. Kokeet ei tunnu enää niin pakotukselta, esimerkiksi terveystiedon kokeeseen on ihan kiva lukea. Ja osa kokeista on ollut jo niin, että niistä aineista ei enää tule testejä.
Riparia odotellessa... Konfirmaatiot ja kaikki ahdistaa kuitenkin ihan luvattomasti. Se on vasta kesällä mutta silti, ei ei ei en halua.
keskiviikko 1. huhtikuuta 2015
lauantai 28. maaliskuuta 2015
Harhakuva
Ei sekään sitten kestänyt. Kuulin kaveriltani, että tyyppi josta puhuin hämmentävänä, on vain esittänyt kaveria ja levitellyt mun asioita. Oikeasti sitä ei ole kiinnostanut mun asiat missään vaiheessa ja se on vaan nauranu mulle ja ku oon kertonu jos on paska olo, se on kertonut siitä muillekkin ja nauranut.
Se vitun lähes puoli vuotta jonka oon sem tuntenu on ollu mulle kuitenki hyvää aikaa. Sen ansiosta ehkä oon edelleen hengissä. Mä tykkäsin siitä. Se sai mut uskomaan itteeni. Ja se saa tän tuntumaan tuhat kertaa pahemmalta, se vanno et voin luottaa siihen, se sano et ihmiset on muualla erilaisii kuin tääl, et se ei koskaan petä mun luottamusta ja välittää musta.
Tässä se huomataan, ei vittu kehenkään voi luottaa. Vihaan itteeni kun kuvittelin että ihmiset muuttuu ja kaikki tulee paremmaks ja et voin luottaa pitkän ajan jälkeen taas toisiin ja kertoa mulle ajankohtaisista ja tärkeistä asioista.
Olin eilen yökylässä kaverilla kun kuulin niitä juttuja. Nukahdin joskus neljän jälkeen yöllä, itkin sängyssä ja tuntui ihan kamalalta.
Terät oli mukana. Hipsin vessaan vetämään käsiin viiltoja, läpsäisin laastarit päälle ja menin nukkumaan.
Aamulla oli vähän rauhallisempi olo. Laitoin välit poikki. Tavallaan se helpotti, tavallaan ei. Välitän siitä vieläki mutta nyt myös näen sen tunteettomana pelaajana ja pelkään sitä. Ja muitakin ihmisiä nyt.
Jos petyn vielä, en oikeasti enää voi luottaa keneenkään. Rikkinäinen, siltä tuntuu.
Kun tulin kotiin, siivosin ja söin karkkia. Läski, mikään ihmekään että kukaan ei voi tosissaan välittää susta
Kohta meen saunaan ja illemmalla skypeen kaverin kanssa vaikka pelottaakin että mitä se sanoo mitä mä sanon vihaako se mua kertooko se vielä jotain pahempaa
Joskus tekee vaan mieli kuolla
Hitaasti kivuliaasti ja järjestelmällisen kylmästi ihan kuin viha
Teippi ja liima, mikä pari. Kerään itseni kokoon ja näytän muille että en oo mikään tiskirätti ja mua ei kohdella kuin halutaan mutten pysty siihen, en ainakaan vielä ja tarvisin apua mutta sattuu
Ilmaisia haleja otetaan vastaan.
keskiviikko 25. maaliskuuta 2015
Uniongelma
Tekisi mieli nukkua. Kuitenkaan en halua, enkä osaa edes selittää itselleni että miksi. Haluaisin vain juoda appelsiinimehua ja olla iloinen.
Sen sijaan mulla on taas mietittävä hämmentävä ihminen. Miks se on mulle kiltti? Ja miks se on kiltti ja valehtelee mulle? Suojellakseen? Piristääkseen? En tiedä edes haluanko kuulla totuutta kun harhakuva on niin hyvä.
Olen ollu hereillä reilut lähes 31h. Vastaa yli yhden promillen humalatilaa. Siltä se tuntuukin, kirjoitusvirheitä ja päässä heittää. :|
Olis niin helppoa nukahtaa kun aika kuluu hitaasti. Tää on viivytystaistelu. Ehkä huomenna voisin valvoa jos nyt luon pohjan ja perseen unirytmin vääristymälle ja annan lopullisen armoniskun viikonlopun valvomisilla.
Nukkukaa te muut hyvin.
maanantai 23. maaliskuuta 2015
Lumisade
Paskaa. Taivaalta sataa puolinestemäisiä paskapalloja. Räntää. NYT HELVETTI
Erikseen laittaa hiukset nätisti aamulla ja koulussa näyttää vitun ruumiilta. Kouluun tullessa ei näe niin vittuakaan ja on helvetin liukasta.
Tää päivä on ollu tähän asti vähän niin ja näin. Koulussa oli tylsää, päässä humisi ja oli kylmä. Nyt väsyttää. Valvoin ja luin kokeeseen. Sitten oli nukahtamisongelma ja sitten näin kerrassaan hurmaavan unen. Olin menossa naimisiin jonkun kanssa, en edes tiennyt nimeä ja leivoin unessa kakun. Aamulla oli vähän watafffff-olo.
Kurkkua kuristaa. Söin äsken, mutta on taas nälkä. Vituttaa, tänään olisi vielä tekemistä mutta unenpuute tappaa mut.
Tekee mieli tehdä jotain typerää. Viiltää, testata kestääkö jää, liukastua tahallaan ilman kypärää ja loukkaantua, mennä makaamaan ulos lumeen ja olla siellä niin kauan etten enää tunne kylmää. Lumi olisi peitto ja mua väsyttäis.
Eilen yksi kaveri oli käymässä. Oli ihan mukavaa. Minusta on mukava kuunnella mitä muut sanovat ja ajattelevat. Monen ihmisen juttuja kun kuuntelee, niistä muodostuu kokonaiskuva. Näkökulmat ja ajatukset avartavat, kolmas silmä aukeaa ajattelemaan.
Salaisuudet on tarkoitettu piilotettaviksi. Hautaan asti hiljaisuus
Ja haudassa
Hiljaisuus
Siitä ei pääse koskaan ylitse
Se puristaa multaiset luut rikki
Hiljaisuus elää
Mutta on samalla kuolema
Ajatukset lentelee
torstai 19. maaliskuuta 2015
Päiväunia
Väsyttää taas. En oo valvonu, mutta painajaisputki menossa. Oon väsyny ja mielialat heittelee. Nukun koulussa, pää pulpettiin ja kops se nukahti kesken lauseensa ja herätessä päähän sattuu ja otsassa on punainen laikku.
Musta tuntuu et kaikki sisällä hajoaa mutta kuori on kunnossa
Miks tyylin takia pitää saada niin paljon alentavia kommentteja
Mutta niihin voi vastata vaan keskisormet pystyssä ja sanoa ettei kiinnosta, ei se ole niiden vika et muhun sattuu vaan mun oma koska en osaa olla tuntematta
(piilota se)
Äläkä näytä sitä
(Pois näkyvistä)
Niin et ole heikko
(Älä ajattele sitä)
Mun tekis mieli kirkua ja heitellä tavaroita
Mutta en mä voi
Ja itkettää