lauantai 9. elokuuta 2014

Masistaa

Fiilikset ovat aika lailla maassa.
Tällä viikolla oli riitaa äidin kanssa täysi-ikäisten kaverien näkemisestä, ja äiti kielsi minua menemästä eräälle 18-vuotiaalle kylään. Lopputuloksena siis valehtelin läpinäkyvästi meneväni kirjastoon. Äiti ei ole tyhmä ja arvasi, että valehtelin.

Riitahan siitä tuli, ainakin aluksi. Sitten keskusteltiin järkevästi ja jollain tapaa sovittiin pelisäännöistä. Puhetta tuli tosiaan myös muista asioista, ja saatiin nekin selvitettyä. Ei ollut kauhea voittajafiilis mutta ainakin pari asiaa tipahti stressilistalta.

Toisaalta, nyt fiilikseni ovat aika maassa. Tänään vaihdettiin huonejärjestystä. Epäpätevä mieshuoraisäpuoleni päätti kuitenkin miehen logiikalla pilata erään huonesuunnitelman. Vituttaa ihan sanomattomasti tuollainen päsmäröinti. Jumalauta pitääkö sitä ny nukkuu jossain kerrossängyssä jos ilmankin pärjää? En minä siis mutta veljet laitettiin samaan huoneeseen.

Jep, on paha olo. Perfektionismi menee ihan liikaa yli ja kaikki on häiritsevää. Sängyn asento on huono. Maitopurkkien pitää olla kaikilla nokka samaan suuntaan, huonekalujen suorassa, repussa kirjojen aakkosjärjestyksessä... eiih, ahdistaa.

Koulu alkoi tällä viikolla. Saatiin kirjoja ja kaikkea kivaa. Erääseen valinnaisaineryhmään eksyi aika hyvännäköinen poika :3 jotain silmänruokaa sillekin tunnille. Muuten hyvä fiilis siitä, mutta lukujärjestys vituttaa saatanasti. Fysiikkaa melkein joka päivä, matikkaa, biologiaa ja ruotsia. Onneksi on valinnaiset ja historia :) oli siinä muitakin aineita mutta enimmäkseen vain näitä.

Eilen tuli riitaa Romeon ja hänen Juliansa kanssa. (Alan kutsua tyttöä joka erosi ja palasi yhteen poikaystävänsä kanssa Juliaksi.) Tämä "Julia" tosiaan vaihtoi poikaystävänsä uuteen malliin. Lol. Ei siinä mitään... eilen kuitenkin kun juttelin Julian kanssa, hän mainitsi pari kaveriaan. Sattumoisin tiesin nämä tyypit. ( Ovat kiusanneet minua ja kaveriani ennen) Minua alkoi ahdistaa niistä ihmisistä puhuminen ja estin kaverini. Tässä vaiheessa Romeo puuttui kuvaan ja alkoi haukkua minua whatsapin kautta.

Tuo ihmissuhdepaska on rasittavaa. Joskus olen sen verran herkkä että tuollaiset asiat vain menevät yli. Paha olo tästä kaikesta...

Sen lisäksi en pääse Tubeconiin :c

Toivottavasti teillä menee paremmin. Love you, babe

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti