sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Mietin, pitäisikö kenties vaikka alkaa kasvissyöjäksi. Liha on jotenkin kammottavaa, eikä sitä enää osaa ajatella kunnolla ruokana. Kuitenkaan en halua, että minun takiani jouduttaisiin laittamaan jtn erikoisruokia, joten antaa toistaiseksi olla.
 Olen vihainen. Tänään on siis se paha päivä, jolloin kaikki kaatuu niskaan. Pitäisi tehdä portfolio, mutta materiaalit eivät riitä. Palautus on kahden viikon kuluttua, ja en ehkä ehdi tehdä sitä valmiiksi. Meille kun ei tule kunnon sanomalehtiä. Pitää siis alkaa ruinata lehtiä muilta, vaikka sukulaisilta tai jotain.
 Sen lisäksi en tiedä, milloin saan historian- ja ruotsinkokeen takaisin. Minulla ei ole USB-johtoa jolla siirtää musiikkia ja kuvia kännykän välillä. En voi ostaa karkkiakaan. Ensinnäkin laihdutan, toiseksi...Minulla on rahaa, mutta säästän sitä uusien kuulokkeiden ostoon. Pikkuveli rikkoi vanhat vetämällä nappiosat irti johdosta.. Onneksi eivät olleet kalleimmasta päästä, muuten olisin muussannut sen nilviäisen.
 Tajusin, että hei, nehän ovat ihan siistit. Niitä voi pitää vaikka asusteina korvissa, jos musiikin kuuntelu ei nappaa. Eipähän tarvitse varoa johtoa koko ajan.
 Löysin aivan ihanaa musiikkia YouTubesta. Kanavalla on enimmäkseen pianomusiikkia. Tyyli on suorastaan karmiva, aiheetkin ovat. Toisin sanoen juuri sopivaa minulle. myuuji taisi olla kanavan nimi, pienellä alkukirjaimella.
 Huomenna koulussa on jotkin ihmeen pippalot. Vaihto-oppilaiden kunniaksi tai jotain. Ahdistaa jo valmiiksi se ihmismäärä ja tungos. Ihmiset ovat pelottavia, mieluiten välttelisin kaikkia kokonaan :D
 Mutta minkäs teet, viikonloputkin päättyvät aikanaan. Hyvää päivänjatkoa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti